meillä on näääääin suuri piha =) |
Vappu päivä meni ihan pihalla ollessa.
Mentiin torpalle heti aamusta ja haravoin koko päivän ja tein ensimmäiset istutuksetkin.
Suvi antoi minulle vuorenkilpiä ja istuttelin ne tuohon tien reunaan.siinä pääsevät sitten rauhassa leviämään.
On ihanaa ,kun on näin suuri piha,johon voi laittaa paljon kukkia ja pensaita.
Haravoimista on nyt ,vaan ihan julmetusti,kun tuo kuiva heinä on laonnut maahan ja ollut siinä monta vuotta.
täytyy välillä ajaa koneella ,että saa sen irtoamaan maasta.Ja sammalta on aika paljon kasvanut myös nurmikolle.On haettava Sammalsyöppöä ja levitelttävä sitä pitkin pihaa ja haravallakin olen sitä rapsutellut pois.
Suvin porukka tuli päiväkahville ja toivat munkit mukanaan.
Vävypoika otti säpä matsin poikien kanssa ja nythän on tilaa pelata.ei tarvitse koko ajan varoa poikien pelatessaan.
Illalla tuntui että lonkat irtoaa paikoiltaan kun koko päivän touhusin tuolla pihalla.
Tänä aamuna reissumies lähtikin yksin hommiin ja minä jäin välillä huilaamaan.Soitti sieltä tuossa aamupäivällä,että naapurin isäntä tuli Traktorin kanssa tekemään meille peltoa.
Kyllä on meillä mukavat naapurit.Kävivät eilen katsomassa taloa ja oli kyllä mukavaa.
Ihanaa kun päästään pian muuttamaan.En malttaisi millään lähteä pois,mutta kohtahan minun ei tarvitsekkaan.
T;KIRSI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti