keskiviikko 5. helmikuuta 2014

MUSTAVALKOISTA

 Tuntuu,että tällä hetkellä työstän kaiken mustavalkoisena.
Mikä lie sitten onkaan syy,mutta ostamani langat ovat mustaa ja valkoista ja näyttää tosi hyvältä.

Luontokin näyttää hyvin mustavalkoiselta ja innostuin tekemään noita lumi kissoja puihin kiipeilemään kun viimeinkin saatiin suoja lunta.

Yksi kiipeilee tuolla tien varressa , postilaatikoiden viereisessä puussa.
Saas nähdä ihmettelevätkö naapurit postia hakiessaan lumikissaa.
 Innostuin lapsenlapselleni tekemästä villa liivistä niin,että tein sitten itsellenikin tällaisen vähän pitemmän mallin.
 Loppu langoista virkkasin vielä kassin,johon täytyy ommella kankaasta vuori,kunhan kerkiän ja tietysti jonkin lainen hihna.

 Liityin pitkästä aikaa kirjakerhoon ja alkuviikosta sieltä tulikin paketti.
Yksi toivomani kirja oli loppunut ja tulee sitten jälkitoimituksena myöhemmin.
Tässä on vähäksi aikaa taas lukemista ja saan sitten tilata mieleistä lukemista kun siltä tuntuu jatkossanikin.

Tähän asti olen lukenut ystäväni kirjastoa läpi.On ihanaa kun voi lainailla kirjoja ja nyt ehkä sitten minultakin irtoaa jotain lainattavaa ystävälleni.

Vielä tuli yllätyksenä tällainen tilaaja lahja.
Olikin hieno hopeinen riipus.
Nyt vaan juhlia odotellen ,että saan ripustaa sen kaulaani.
Värikästä kevättä odotellen KIRSI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti